lauantai 29. syyskuuta 2012

Aarretta etsimässä

Takana kirpparipäivä hyvän ystävän kanssa. Jotain valloittavaa siinä vaatekasojen kaivelussa ja kuppien pohjiin kurkkimisessa on. Kun onnistuu tekemään muutaman loistolöydön, aina parempi.

Lastentarvikkeita kaivelimme tänään Monikkoperheiden kirppikseltä ja muuta tavaraa Espoon aina yhtä vilkkaasta Akselista. Olo oli kuin aarteenetsijällä. Muutama aarre löytyikin, muttei kulta-arkkua. Täytyy jatkaa etsintöjä ;)

Taaperosta tuli mopotyttö kolmella eurolla.

torstai 27. syyskuuta 2012

Lampaiden huumaa


Lampaat ovat nyt kovassa huudossa meidän taloudessa. Ja koirat ja kissat ja oravat ja hevoset. Ja ylipäätään kaikki karvainen, mikä liikkuu neljällä jalalla. Kahdella jalalla liikkuvatkin käyvät paremman puutteessa. Ja tietenkin linnut. Ja kalat. Kotieläinpihat ja eläintarhat ovat nousseet arvoon arvaamattomaan.

Mummon taaperolle tuomat Martta Wendelinin kuvittamat Kotilieden kannet 40-luvulta sopivat teemaan enemmän kuin hyvin. Eipä tämän päivän naistenlehtien kansista ole näiden kilpailijoiksi.

maanantai 24. syyskuuta 2012

90 päivää jouluun

Eli korkea aika kaivaa jouluvalot esiin. Ho, ho, ho. Äänestä löytyy vivahdus ironiaa, mutta taistelussa pimeyttä vastaan on otettava kaikki keinot käyttöön ;)

Noh, nämä allaolevat valot ovat olleet esillä kyllä koko vuoden ja palvelleet ansiokkaasti taaperon iltasatuvalona. Eivätpä pääse lomalle vielä pitkiin aikoihin.


perjantai 21. syyskuuta 2012

Kaunis purkki, iloinen soseuttaja


Omenasose-teemaviikko jatkuu. Sosetehtaalla on paljon kivempaa, kun soseet saa laittaa ihaniin Iittalan vanhoihin säilykepurkkeihin. Pakasterasiat on näihin verrattuna melko tylsiä.

Kukakohan keksisi kauniit pakasterasiat? 

torstai 20. syyskuuta 2012

Helppo omenasose


Syksyn omenakausi tuo tullessaan sosetalkoot. Allaolevalla ohjeella tämäkin laiskanpuoleinen säilöjä jaksaa pyörittää sosetehdasta. Helppoa, hyvää ja ei tarvitse lisätä ihan määrättömästi sokeria.

Vesi- ja sokerimäärää kannattaa vaihdella  käytettävästä omenalaadusta riippuen. Itse olen käyttänyt sekaisin vähän kaikenlaisia omenalajikkeita, mutta happamat toimivat tähän kaiketi parhaiten.

Helppo omenasose


1kg omenoita
1,5dl vettä
1dl sokeria
(ripaus vaniljasokeria)
(kanelia maun mukaan)

Kuori ja lohko omenat. Laita vesi ja omenalohkot kattilaan ja keitä, kunnes lohkot ovat pehmeitä. Lisää sokeri ja halutessasi ripaus vaniljasokeria ja kanelia. Soseuta.

Jos haluat pakastaa sosetta, lisää valmiiseen soseeseen vielä 1 dl sokeria. Tämän vaiheen olen joskus jättänyt tekemättä, ja sose on sulatettuna maistunut ihan hyvältä. Sokerin lisääminen kuitenkin varmistaa maun ja vitamiinien säilymisen, jos olen ymmärtänyt oikein.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Habitaren yllätys


Habitare oli juuri sitä mitä sen kuuluikin olla; alan viimeisimpiä tuulia ja designklassikoita. Sunnuntai-iltapäivällä paikalla oli kohtuullisesti väkeä, eli tungoksestakaan ei tarvinnut kärsiä.

Hieman yllättäen ainoa mukaan tarttunut ostos löytyi antiikin ja vanhan tavaran myyntitosastolta. Ajattelin, että löytöjen tekeminen hintansa puolesta olisi tuolta melko vaikeaa, ja olihan se. Eräästä pöydästä silmiin osui kuitenkin Arabian Arctica-sarjan käyttämätön, häälahjana kaapin perukoilla maannut tarjoilukulho 15 eurolla.

Meiltä löytyy kaapista jo yksi samanlainen, mutta käyttö on kovaa ja usein sitä kaipaa toista. Myyjän kanssa juteltiin pitkään siitä, että aikoinaan hyvinkin radikaali puhtaan valkoinen Arctica ei juuri nyt ole kovassa huudossa. Huudossa tai ei, käyttöesineenä tämä on verraton.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Maailma Suvilahdessa






Helsinki Design Weekin ohjelmaan kuulunut Arjen aarteita -näyttely Suvilahdessa oli hauska. En ole koskaan päässyt käymään maailmannäyttelyssä, mutta nyt voin kertoa kokemuksia muotoilun minimaailmannäyttelystä ;)

Näyttely oli juuri sitä, mitä nimi kertoikin: eri maiden suunnittelijoiden tarjoamia aarteita arkeen. Erityisesti Japanin ja Viron osastot jäivät mieleen. Sopivan rosoisa Suvilahti oli näyttelylle oiva tausta.

Sääli että näyttely oli pystyssä vain viikon verran, tämän olisi suonut jatkuvan pidempäänkin.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Myrskyisä kissojen yö

En ole aiemmin päässyt käymään Korkeasaaren kissojen yö -tapahtumassa, mutta perjantaina tähän tuli muutos. Läpi myrskyn, sateen ja tuulen tarvoimme kavereiden + lasten kanssa katsomaan, kun "isoille kissoille" annettiin ruokaa.

Liekö sääolosuhteista johtuvaa: paikalla oli kohtuullisesti (säähän nähden paljon) väkeä ja onnistuimme jopa näkemään ruokinnasta jotain. Melko pian rankkasade kuitenkin voitti ja jouduimme peruuttelemaan takaisin mantereen puolelle.

Säästä huolimatta saarella oli hauska käydä pimeällä. Kävelyteitä reunustavat lamput toivat maagista tunnelmaa ja nähtävää olisi ollut vaikka kuinka, eli ensi kerralla uudestaan ja toivottavasti kuivemmissa olosuhteissa...



perjantai 14. syyskuuta 2012

Muuto muutti meille

Olen kaukaa ihaillut jo pitkään Muuton Unfold-lamppua. Keittiöremontin myötä sille vihdoin tuli tilaus myös meille ja vielä mahtavan piristävässä keltaisessa värissä. Nyt paranee keittiössä kokkailla myös talven pimeydessä :)


torstai 13. syyskuuta 2012

Väriä harmauden keskelle


Tällä viikolla sen on taas huomannut: syksyn harmaantuessa tarve väreihin kotona kasvaa. Mitä kirkkaampaa ja runsaampaa, sen parempi. Olohuoneemme näyttää pian joulupukin pajalta kaikessa punaisessa loistossaan, siitä kuvia hieman myöhemmin...

Syksyn pimeys yhdistettynä flunssan jälkeiseen väsymykseen ja työkiireisiin on johtanut siihen, että tällä viikolla en ole iltaisin saanut mitään järkevää aikaiseksi. Sen sijaan olen keskittynyt suunnittelemaan kaikkea tuiki tarpeellista hömppää, kuten taaperon tulevia synttäreitä. Vaikka kyseessä ei ehkä ole syksyn kovin seurapiiritapahtuma, on juuri näiden juhlien pohtiminen kaikessa suloisuudessaan vaan niin mukavaa.

Kunnon amerikkalaiseen tapaan ilman lukkoon lyötyä juhlien väriteemaa ei suunnittelua voi mitenkään aloittaa. Siispä värietsintään, joka ratkesi tämän mökin vintiltä löytyneen kukkakuosin myötä: miksi tyytyä yhteen? Eli tiedossa siis paljon värejä, ilmapalloja ja ehkäpä myös nonparelleja Kotilon vinkkaamaan tyyliin ;)

tiistai 11. syyskuuta 2012

Kaupunkilaislapset Haltialan maatilalla





Kirpeän aurinkoinen sunnuntai oli loistava retkipäivä. Suuntasimme ystäväperheen kanssa Haltialan maatilalle ihmettelemään tuttua eläinrepertuaaria. Mitä muuta sitä pieni ihminen tarvitsee viihtyäkseen kuin lehmiä, lampaita, sikoja ja kanoja. Ja leikkipuiston. Vanhemmillakin oli hauskaa, siinä voikukan lehtien syöttämisessä lampaille vaan on sitä jotakin.

Bonuksena hyvä tuuri kahvilassa, johon satuttiin juuri tuoreiden munkkien tullessa tarjolle.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Ideoita ja budjetissa pysymistä


Flunssasta huolimatta päädyimme koko perheen voimin pyörähtämään lauantaina Kaapelitehtaalla hakemassa ideoita Design Marketin tarjonnasta. Koska unohdimme ottaa käteistä rahaa mukaan, moni pieni ostos jäi tekemättä, mutta ideoiden keräämiseen tapahtuma oli mainio. Budjetissa ainakin pysyttiin ;)

Erityisesti mieleen jäivät Formen paperinaru-puuvillamatot ja Everyday designin paperikassi-teline, joka tulisi meidän lehtikaaostaloudessamme todella tarpeeseen.

Ensi vuonna käteisen kanssa liikkeelle.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Menneen ajan saunomista


Vietimme tyttöjen illan Kotiharjun korttelisaunalla. Vaikka itse saunakin on hieno ja löylyt hyvät, nautin joka kerta erityisesti naisten puolen pukuhuoneen rosoisen menneestä tunnelmasta. Kun siihen lisätään viiniä, naposteltavaa ja hyvää seuraa, ei ilta voi kauheasti epäonnistua. Oma tunnelmansa on myös vilvoittelussa kadulla pyyhe päällä keskellä Kalliota. 

Ja kyllä miesten puolikin on varmaan hieno (ellei hienompi), siellä ei vaan sattuneesta syystä ole tullut käytyä.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Helsinki Desing Week – runsaudenpula


Helsinki Design Week on alkanut. Ohjelmaa on joka päivälle mittavasti. Täällä iskikin heti päällimmäisenä paniikki siitä, että lomaa olisi pitänyt tajuta ottaa, jotta edes niihin kaikista mielenkiintoisimpiin ehtisi.

Noh, koska lomaa ei ole, täytyy karsia.

Ainakin on päästävä Kaapelitehtaalle Design Marketille. Myös Suvilahdesta Kattilahallista löytyvään Everyday Discoveries -näyttelyyn olisi hauska ehtiä.

Keväällä jäi harmittamaan, kun näin Arabian tehtaalla mukipajan, mutta taapero oli mukana, enkä pystynyt tekemään omaa mukia. Nyt siihen tarjoutuu uusi tilaisuus Iittalan tiloissa järjestettävissä mukipajoissa.

Ihanaa olisi päästä myös Lego-taiteilemaan.

Ja Open House Helsinki kiinnostaa toki, mutta voi olla ettei lähdetä tänä viikonloppuna jonottelemaan, kun on niin paljon muutakin.

Jäikö joku tosi hyvä tapahtuma huomaamatta?

torstai 6. syyskuuta 2012

Asunnosta koti

Vaikka olemme asuneet nykyisessä asunnossamme vasta vähän aikaa, alkaa tämä tuntua kodilta. Keskeneräiset sisustusprojektit ja ideat odottavat toteutustaan, mutta tärkeintä kodin tunteessa taitaa minulle olla pysyvyys. Tässä ollaan ja pikkuhiljaa rakennetaan oman näköistä ja tuntuista koloa, johon on hyvä työ- ja päiväkotipäivien jälkeen käpertyä.

Apartmenttherapy.com-sivusto keräsi viisi tapaa, joilla saat talon tuntumaan kodilta. Vapaahkosti käännettynä:
  1. Vietä kotona aikaa
  2. Tee asioita kotona (äläkä vain katso telkkaria)
  3. Puhu ystävällisesti
  4. Muista musiikki
  5. Älä hössötä vieraista vaan nauti 
Lohduttavaa. Ei sanaakaan keskeneräisistä projekteista.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Toipumista


Flunssa päällä. Edelleen. Yritän opetella sairastamaan. Vaikeaa.

Eilen postiluukusta kolahtanut lehti kyllä auttaa asiaan. Syyskuun Glorian kodin juttu Tomi Jäderholmin kodista kolahti. "Hallittu järjettömyys on sallittua ja piristävää." Niinpä.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Ilmapallojen iloa


Käytiin sunnuntaina taaperon parhaan kaverin synttäreillä. Itse juhlat olivat upeat, mutta erityisesti taapero on mieltynyt mukaan saatuun jätti-ilmapalloon (joka tosin päivä päivältä pienenee..). Ilmapalloa heiteltäessä tulee edelleen, yli kaksi vuorokautta myöhemmin, muisteltua että oltiin synttäreillä. Ja taapero muistaa tämän, mikä on tuossa iässä pieni ihme. Hyvä jos muistaa oman nimensä.

Ilmapallot ovat ihmeellisiä. Jätti-ilmapallot vielä suurempia ihmeitä. Saisikohan näitä taaperon synttäreille? ;)

Kuva: Brilliantbash.com

Going kitschy


Epäilen että tämä on ikäkysymys: ensin sitä pienenä rakastaa kaikkea pientä, värikästä ja muovista ja jossain omaan kotiin muuton paikkeilla tulee (jos tulee) tarve hankkiutua krääsästä eroon. Nyt, kolmenkympin rajapyykin toisella puolella, nuo pienet muoviset asiat ovat tekemässä paluuta.

Lähes minimalistinen koriste-esinesieluni ihastui viikonloppuna tähän edesmenneiden sukulaistätien vintiltä löytyneeseen "patsaaseen". Ehkä minä olen iän myötä pehmenemässä, sillä tämä sulatti sydämeni. Tai ehkä tämä vaan muistuttaa minua taaperosta ja taaperon parhaasta kaverista. Tiedä häntä, mutta nyt tämä kitsch-henkinen taideteos koristaa lelukaapin päällistä..

maanantai 3. syyskuuta 2012

Virkanaisen päivälliset



Pienehköstä syysflunssasta kuoriutui ehta sänkyynkaatumistauti. Onneksi seurana on viikonlopuna maalta käteen tarttunut Kodin kirja vuodelta 1953. Ilman sitä en tietäisi, että  päivälliskutsujen pitoaika on klo 19-21, ja vieraat on kutsuttava kortilla 14-21 päivää aikaisemmin. Kotoisimpiin kutsuihin kortin voi lähettää viikkoa ennen.

Tai että työvaatteiden malli on tärkeä: ei mitään hepeniä, vaan kunnollisia materiaalia ja yksinkertaista kuosia (kireät hihat tuskin soveltuvat, jos joudumme kurottelemaan hyllyiltä tavaroita). 

Ihanan neuvova ote! Vangitsevaa luettavaa.

Jakkara 60 leijailee


Viime viikon ostosretkellä piti hieraista silmiä muutaman kerran: siellähän niitä allekirjoittaneen lempihuonekaluja riippui sadoittain Helsingin keskustan Stockmannin Argos-hallin katossa.

Lähes 400 ilmassa leijailevaa jakkaraa olivat melko vaikuttava näky. Jos liikut tavaratalossa ennen 16.9., kannattaa käydä vilaisemassa jakkarataivasta.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Maalla ropisee

Takana syksyinen viikonloppu maalla: kirpeää ilmaa, omenoita, sadetta, pihasaunassa saunomista ja taaperon ihanien serkkujen seuraa. Pientä syysflunssaa lukuunottamatta melko mukiinmenevää :)




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...