keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Kiireetön Berliini


Takana syysloma Berliinissä, eli reippaasti päämäärätöntä vaeltelua eri kaupunginosissa, lämmittelyä kahviloissa, kirpputoreja ja markkinoita, hotelliaamiaisia, kiireettömiä lounaita, noutoruokapiknikkejä hotellihuoneen lattialla, pieniä ostoksia ja suuria oivalluksia. Taapero kulki mukana kuin vanha tekijä ja keräsi vaaleilla kiharoillaan paljon sympatiapisteitä. Saksalaiset t-o-d-e-l-l-a pitävät lapsista.

Tämä oli toinen käyntini Berliinissä. Hitusen vanhempana (ja taaperon kanssa matkustavana) sitä taitaa osata ottaa rennommin ja jättää nähtävyyksien koluamisen muille. Ja silti nähtiin paljon. Ja oltiin vaan.

Lomailtiin.

perjantai 26. lokakuuta 2012

70-luvun Muuramesta kuoriutui kaunotar


Tapahtuipa eräänä päivänä alkusyksystä: taapero kapusi pinnasängyn laidan yli. Oli aika aloittaa uuden sängyn etsintä. Olen yleensä huono ostamaan isoja asioita Huuto.netistä, mutta kun vanha 70-luvun Muuramen lastensänky tuli parilla kympillä vastaan, oli pakko tarttua tilaisuuteen.

Jo ostaessa oli tieto, että sänky oli huonokuntoinen, ja sitä se kyllä pinnoiltaan olikin. Vuosien varrella kaunis sänky oli saanut pintaansa ainakin neljä kerrosta maalia ja kymmeniä tarroja. Niitä irti taiteillessa kului tovi jos toinenkin. Mies ja erityisesti pappa olivat korvaamaton apu. Ja maalinpoistoaine, hiomapaperi, sikli, kuumailmapuhallin ja sekalainen joukko muita työvälineitä.

Lopputulos on vaivan arvoinen: miehen sabluunalla ja pumpulipuikoilla (!) taiteilemat eläimet ovat mainiot sekä vanhempien että taaperon mielestä ja sänky on osoittautunut myös hyväksi nukkumapaikaksi. Ja lelujen varastointipaikaksi. Ja pomppupaikaksi.

Mitäköhän sitä seuraavaksi Huuto.netistä hommaisi? ;)

Tästä lähdettiin...

Maalinpoistoaine työssään

tiistai 23. lokakuuta 2012

Tropiikin lämpöä Gardeniassa

Jos rehellisiä ollaan, ei se nyt ihan Bahama ollut, mutta etelän matkan korvikkeena ihan, no, korvike. Helsingin Viikin Gardenia siis. Jäisenä ja sateisena sunnuntaina teki hyvää käydä lämmittämässä kylmettyneitä lihaksia tropiikin kasvien alla.

Taaperoa eivät kasvit olisi voineet juuri vähempää kiinnostaa, mutta kilpikonna, akvaario ja aulan piirrustuspaikka sitäkin enemmän. Meidän mittaristolla ihan kelpo retkikohde siis (sen tropiikin matkan puuttuessa).

maanantai 22. lokakuuta 2012

Valoa kansalle

Nyt tarvitaan lisää valoa. Pikaisesti. Vietin illan puhuen miestä ympäri virittämään olohuoneen seinälle oheisen kaltaisen valoseinän. Hätätapauksessa joku pienempikin viritelmä käy.

Headboards_ss10lg_rect540

Kuva: www.apartmenttherapy.com

perjantai 19. lokakuuta 2012

Valokarnevaalien jännitystä





Joskus tekee hyvää tehdä tavallisena arki-iltana jotain ihan muuta. Ilta Lintsin valokarnevaaleilla rikkoi viikon rutiinit hyvin: Oli jokseenkin todellisuudesta irrallinen tunne kävellä ympäri huvipuistoa pimeässä illassa.

Vanhemmat nauttivat illan taianomaisesta tunnelmasta sateesta huolimatta, mutta yleensä rohkeaa taaperoa jännitti. Huvipuisto, joka kesällä oli mitä ihmeellisin ja laitteet, joista ei kesällä olisi lähtenyt pois, olivat pimeällä liian jänniä. Yksi kerta Kotkot-junassa riitti. Omien kärryjen tai vanhempien sylin turvasta oli parasta tarkastella kaksivuotiaan näkökulmasta varmasti melko kummallisia juttuja.

Vähän vanhempana uudestaan siis. Ja seuraavalla kerralla äidille kameran jalusta mukaan...

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Ammattisienestäjät asialla

Juu, ei mennyt tämänkertainen "sienireissu" ihan putkeen. Vasta toisena päivänä mökillä huomattiin (ta siis mies huomasi, minä tunnun yrityksestäni huolimatta olevan sienisokea), että parkkeeraamamme auton ja suurilta osin sen renkaiden alla oli valtavasti kantarelleja. Muussina.

Hätä ei ole tämän näköinen, ajattelin, täällähän on hyviä kantarellipaikkoja muuallakin. Mutta etsintäreissun jälkeen oli todettava, että olimme onnistuneet muussaamaan koko lähitienoon ainoan kantarelliesiintymän.

Ensi vuonna parkkipaikka on käyttökiellossa.


tiistai 16. lokakuuta 2012

Paperitaikaa



Toivolan vanhan pihan kätköistä Jyväskylästä ihanien putiikkien joukosta löytyy Butik Malfatto, jonka paperinarutuotteet olisin voinut kaikki kantaa kotiin.

Valitettavasti sekä tila- että budjettirajoitteet oli otettava huomioon, joten jouduin tyytymään vain yhteen pikkuriikkiseen lyhtyyn. Mutta hengästyttävän ihania olivat, toivottavasti pääsen ennen joulua käymään uudestaan hankkimaan lyhdylle kaverin. Nämä nimittäin näyttävät sitä paremmilta, mitä enemmän niitä on koossa...

maanantai 15. lokakuuta 2012

Valtteri vaarassa?

Aamun Helsingin Sanomat tiesi kertoa, että Vallilan makasiinien kirpputoria Valtteria uhkaa tilojen menettäminen. Uutisen mukaan uudet tilat ovat hakusessa, mutta yhtä hyvälle paikalle Valtteri ei todennäköisesti enää pääse.

En tiedä asian taustoista enempää, mutta on todella sääli, jos tämä kaupunkikultturia parhaimmillaan edustava paikka joutuu toimintansa lopettamaan. Sekä satunnaisen myyjän että ostajan näkökulmasta paikka on ollut elävä osoitus monista niistä asioista, jotka tekevät Helsingistä niin hyvän paikan asua. Paikalla on joukoittain nuoria, vanhoja, suomalaisia, turisteja, trendikkäitä ja vähemmän trendikkäitä kaupunkilaisia sulassa sovussa löytöjä tekemässä.

Vaikkei mitään etsisikään, paikalla on ihana käydä vain tunnelmaa henkimässä. Sunnuntaiaamupäivä Valtterissa voittaa tekemällä tehdyn kaupunkikulttuurin 10-0. Toivottavasti ratkaisu toiminnan jatkamiseksi löytyy.

Ps. Tällä hetkellä juttua pääsee lukemaan vain maksullisesta digilehdestä.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Jyväskylän uusi vanha helmi




Sisareni tutustutti minut viime viikonloppuna Jyväskylän uusimpaan helmeen, äskettäin avattuun Toivolan vanhaan pihaan. Kuten nettisivut kertovat:

"1800-luvun lopun käsityöläispiha Jyväskylän keskustassa herää uuteen loistoonsa tunnelmallisen kahvilan, käsityöläispuodin ja yrittäjien toimesta."

Rakastan käsityöpuoteja. Ja kahviloita. Ja pieniä designkauppoja. Ja kaikkia pieniä söpöjä kauppoja nyt yleensäkin. Siispä ei ole mikään suuri yllätys, että Toivolan pihassa kului tovi jos toinenkin. 

Vaikka projekti on vielä hieman vaiheessa ja esimerkiksi kahvilaa en vielä tällä kertaa löytänyt, jo nyt voi sanoa, että jos matka suuntautuu joskus Keski-Suomeen päin, kannattaa Toivola ehdottomasti sisällyttää matkaohjelmaan. Erityisesti putiikkien suloiset sisustukset ovat näkemisen arvoisia.

Taidanpa tähdätä Jyväskylään seuraavan kerran joulupihan aikoihin :)

tiistai 9. lokakuuta 2012

Jokasyksyinen neulontahurmos, osa 2



Ja niinhän siinä kävi. Päädyin neulontakuumeessa Jyväskylän iki-ihanaan TitiTyy-lankakauppaan ja mukaan tarttui muutama kerä "ihan vaan kokeilumielessä". Vaikkei neulominen koskaan innostaisikaan, kannattaa Jyväskylän vierailulla käydä TitiTyyssä henkimässä superkaunista sisustusta ja lankakerien väriloistoa.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Punainen on päivän väri



Takana ihana syksyinen vierailu leppoisassa Keski-Suomessa. Lähtö oli vaakalaudalla, sillä taapero sairastui juuri lähdön kynnyksellä. Sitä melkein nykyään tietää, että jos on joku hyvä suunnitelma olemassa, voi vaan rauhassa odotella missä vaiheessa se alkaa menemään pieleen. Sitten voi alkaa ratkomaan ongelmatilannetta ;)

Mutta kyllä kannatti arpomisen jälkeen lähteä. 

Helsingin syksy on vielä muutaman sata kilometriä perässä. Taaperokin piristyi huomattavasti päästyään toisiin maisemiin :)

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Viikonlopun suuret uutiset!

Solsidanin kolmas kausi alkaa! Yle Fem, sunnuntai 7.10. klo 21. Jos tiedät, mistä puhun, olet varmasti varustautumassa iltaan. Jos et, tänään on loistava tilaisuus tutustua yhteen viime vuosien mahtavimmista sarjoista.

Tätä on odotettu :)

Kuva: www.tv4.se

Ps. Toisen kauden viimeisen jakson pääsee katsomaan vielä 25 päivän ajan täällä.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Jokasyksyinen neulontahurmos

Tästä se sitten lähti.


Puolivahingossa päädyimme siskon kanssa Jyväskylässä sijaitsevaan Suomen käsityön museoon. Tai tarkemmin sanottuna sen kauppaan ja aulaan pyörimään.

Tarvittiin vain seinällinen patalappuja ja neulontakuume oli nousussa. Ja mähän en neulo. Tai neulon, mutten koskaan mitään valmiiksi. Raskausaikana vauvalle kutomani peitto ei ole vielä puolessa välissä. Ja lapsi on kasvanut villapeittoiästä ajat sitten ohi.

Ehkä sitten lapsenlapsille. Tai siis tietenkin mä tällä kertaa saan sen aloittamani uuden projektin valmiiksi. Tietenkin.

Ja lehmät lentää.

torstai 4. lokakuuta 2012

Maailman kestävin kasvi

Olipas loistava blogipostaus arjesta Diagnoosi Sisustusmaniassa. Lohduttavaa että sisustusharrastuksesta huolimatta voi tappaa yrtit ennen kuin niistä on suuremmin kenellekään hyötyä. Olen luullut olevani harvinaisen tumpelo yrttien kanssa, kun ne heti ostamisen jälkeen sanovat tälle elämälle heihei, mutta on muitakin!

Minä ja viherkasvit emme ylipäänsä kukoista saman katon alla. Kaikki vihreä tässä taloudessa kuolee ennemmin tai myöhemmin. Äidilläni on tapana pelastaa osa kasveista saattohoitoon vanhempieni luokse. Viherpeukalon geenit eivät selkeästi kulje äidiltä tyttärelle ainakaan meidän tapauksessamme.

Mutta kuten jokaiseen sääntöön, tähänkin on poikkeus: Ystävän miehelle syntymäpäivälahjaksi antama kahvipuu on selkeästi tottunut huonoon kohteluun, kuivuuteen ja hetkittäiseen liikakasteluun. Puuhan suorastaan kukoistaa täällä. Olemme virallisesti siis afrikkalaishenkisiä viherpeukaloita. Nämä viileän vyöhykkeen huonekasvit eivät vaan sovi meille.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Tästä tulee hyvä viikko


Näin on päätetty. Positiivisuus lisää elinvuosia kymmenillä vai miten se nyt menikään. Täältä pesee syksy!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...